Author: Altti Kuusamo

Rooma ei välttämättä ole mikään tehokkaan tulokkaan paikka. Tehokkuuden ja kärsivällisyyden huolella rakennettu tasapaino joutuu kaupungissa tämän tästä uhatuksi, ja jopa nopeat yritykset uuden identiteetin luomiseksi saattavat näyttää tehottomilta. Mutta, tyhjäkäynti voi silti olla kaunista.

Vaikka kulttuurisia eroja ei kannata liioitella, tuntuu usein siltä, että roomalaisten aikakäsitys poikkeaa tyystin edustamastamme: heti navahojen jälkeen tulee jo italialaisten aikakäsitys, jonka jälkeen on paljon tyhjää – ja sitten suomalaisten nopeasti suosta noussut ajanhahmotus (joka ei 1800-luvulla vielä ollut Nokian turmelema).  Mutta Roomassa saattaa hikisiltä huulilta yhä uudelleen päästä kasteenraikas muotoilu: ”mikään ei suju”.  Bussiliikenne ei millään ota ryhdistyäkseen – myöhäisestä bussiliikenteestä puhumattakaan – ja teiden ja katujen kunto on harvinaisen kehno. Timo Soinin ja muiden perussuomalaisten pärinäpoikien pitäisi mennä Roomaan katsomaan, millaista on silloin, kun teiden kunto pettää kaikki ennakko-odotukset. Tämän jälkeen keskimääräisten suomalaisten teiden pinta näyttäisi kimaltelevan.

Kun kaikki välineelliset asiat vievät suuren osan ajasta, välineen itsetarkoituksellinen viestiarvo kasvaa niin suureksi, että on poikettava baariin, jossa asiat aina sujuvat.  On myös mahdollista, että käytännön ongelmat saattavat varastaa yhä enemmän aikaa esteettisiltä nautinnoilta. Se on aivan kuin kompastelisi epätasaiseen kiveykseen Rooman Trasteveren kaupunginosassa. Väline on viesti – etenkin silloin, kun välineen toimimattomuus viestittää itsestään suuriäänisesti ja asiat jäävät kesken ja tämä keskeneräisyys ei itsessään keskeydy. Yhtäkkiä viesti ei voikaan muuttua välineeksi.

Roomassa ”tehokas” tutkija voi toteuttaa ylivireistä toimeliaisuuttaan eri ulkomaisissa  kirjastoissa. Sellaisia ovat esimerkiksi saksalainen taidehistorialle pyhitetty Bibliotheca Hertziana ja Amerikan akatemian kirjasto. Nyttemmin kumpaankin paikkaan on suurella vaivalla hankittu raskaat koneet, joiden tehtävänä on kontrolloida kirjojen käyttöä ja palautusta – aivan niin kuin ne ilman näitä laitteita olisivat vaarassa leijua hyvin valvotun kirjaston ulkopuolelle. Niiden toiminta on tehty äärimmäisen byrokraattisen tuskaisan monimutkaiseksi – niin että vain harvat selviytyvät niistä paita kuivana. Todistin jälleen sen miten ihan vierestä vietiin. Nämä koneet ovat uusi mestarillinen näyttö siitä, miten yliviritetty digitaalinen koneisto hankaloittaa ja jarruttaa normaalia sujuvaa toimintaa. Nämä masiinat toteuttavat kaksi digitaalibyrokraattista sääntöä ja vieläpä ylittävät ne verrattomasti: 1) laitteeseen laitetaan summaton määrä turhia ja harhauttavia toimintoja, 2) jos ohjeita on, niitä ei missään tapauksessa laadita yksiselitteisiksi.

Gianicolo-kukkula on Rooman pyhä paikka, sekä entisen että nykyisen populaarin mytologian kannalta katsottuna. Olen vuosia ihmetellyt, miten kamalassa kunnossa tämän keskeisimmän Rooman näköalapaikan nurmikentät voivatkaan olla. Kukkulan puistonurmikoilla kasvaa suurina kenttinä ohran näköistä viljaa, ehkä sittenkin vehnää. Miten  ihmeessä tämä esteettinen jyvänlevitys on päässyt tapahtumaan? Käsitykseni mukaan nurmikkoa ei ole vaihdettu sitten vuoden 1999. Muistan hyvin katsoneeni nurmikon tragikoomista vaihtoa Suomen instituutista, Villa Lantesta käsin syksyllä 1999. Suuret ja kauniit nurmikääröt odottivat laskemistaan maaperään. Sitten tuli kamala myrsky, joka peitti koko Gianicolon kamaran oksilla ja muulla puunroskalla. Seuraavina päivinä nurmi laskettiin tämän sotkun päälle riippumatta siitä, kuinka paljon ilmaa nurmikenttien alle jäi. Kysymys oli monumenttialueen monumentaalisesta piittaamattomuudesta – saaden aikaan mentaalista tuskaa. Huomasin heti, että tulokseksi saadaan kyntämätön pelto. Muistan miten asia kaiversi käytännöllistä mieltäni. Ja niin nurmi jäi longolleen kaiken puuroskan päälle – ja sai ilmajuuret. Kun siinä käveli, se antoi sopivasti periksi, kuin trampoliini. Tämä toimenpide tuhosi tietenkin nurmikon heti alkuunsa ja teki siitä Janus-kasvoisen paikalla, jossa Janus ja Saturnus kohtasivat – silloin muinoin. Suloista välinpitämättömyyttä, joka englantilaiselle olisi merkinnyt maailmanloppua. Nyt nurmikko tuntuu olevan ”hyötykäytössä”. On vain kiinnostavaa katsella, kuka korjaa sadon.

Kaikesta huolimatta myöhästyneet tulikärpäset Gianicolon lehtevässä illassa lähettivät viehättäviä valopulsseja vielä kesäkuun alussa ja vaikuttivat . Tulikärpäset viihtyivät liikenteen katveessa – ilmeisesti juuri sen takia, että tunsivat viljapellon laidassa olonsa miellyttävän kotoisaksi. Nämä otukset ovat ennen kaikkea äänettömiä – mikä on suuri arvo tässä melujen alkukodissa. Myöskään autojen kirkas valo ei tuntunut sekoittavan tulikärpästen mykkäfilmimäistä partiointia.

Kun Roomaan menee tekemään töitä kiireisellä aikataululla, on varattava kaksi päivää kumpaankin päähän pelkkä soggiornoa, hetkellistä oleilua. Tätä sääntöä ei valitettavasti voi aina noudattaa. Onneksi Gianicolon kupeessa on Sant’Onofrion kirkko, johon voi paeta odottamaan bussia-joka-ei-sitten-koskaan-tullut ja keskittyä katselemaan rauhassa Baldassare Peruzzin varhaisia – kiireettömiä – aikaansaannoksia.