\u00a0<\/b><\/p>\n
N\u00e4k\u00f6torni – Reijo Hukkanen. Galleria AMA, Helsinki 1.4. \u2013 24.4. 2016 <\/b><\/i><\/p>\n
\u201dTaideteoksessa kaikki on paikallaan ja muodot ovat juuri kohdallaan, mit\u00e4\u00e4n ei voisi siihen lis\u00e4t\u00e4 eik\u00e4 ottaa pois\u201d. T\u00e4m\u00e4 ei ole ainoastaan modernismin ajan hokema, sen lausui jopa aikoinaan Giorgio Vasari, hieman eri sanoin: taiteilijan on tiedett\u00e4v\u00e4 milloin lopettaa. Reijo Hukkasen n\u00e4yttely todistaa monipuolisesti, ett\u00e4 sanonta \u201dkaikki on juuri kohdallaan\u201d on vain suuuuuuri klisee, jonka jokainen uusi l\u00e4pily\u00f6v\u00e4 tekemisen tapa haastaa. Hukkanen haastaa katsojan aina uudelleen: katso hetken Hukkasen lailla ja unohda taiteen ja tyylin sinua raskaasti velvoittavat malliesimerkit. Hukkasen teoksissa kaikki on kohdallaan silloin, kun kaikki n\u00e4ytt\u00e4\u00e4<\/i> olevan Hukkasen tavalla \u201drempallaan\u201d.<\/p>\n
Hukkanen saa haukkomaan henke\u00e4: jokaisen teoksen jokainen makromuoto sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 jakautuvan joukon mikromuotoja, jokainen v\u00e4ritt\u00f6myyteen haastava veistosmuoto sis\u00e4lt\u00e4\u00e4kin v\u00e4rej\u00e4, jokainen kurinalainen muotokategoria avaa teit\u00e4 kurittomuuteen. Katsoja kysyy: mik\u00e4 on esine, mik\u00e4 on veistos, miss\u00e4 veistos loppuu? Miksi veistokset kipitt\u00e4v\u00e4t ja ottavat harha-askelia? Mutta huomatkaa: jokainen harha-askel on ennalta m\u00e4\u00e4r\u00e4tty. Tarkoin harkittu? Juuri niin, Hukkasen maailmassa koko harkinnan k\u00e4site t\u00e4ytyy harkita uudelleen. Veistos vet\u00e4\u00e4 lonkkaa ja Hukkanen laulaa teoksilleen nimet: Hernepenkki, Kyyryl\u00e4inen ja Kalliokielo, Pallor\u00f6yhy, Raakku, Pistepirkko, Soravy\u00f6ry ja Luumuparaabeli, J\u00e4sentenv\u00e4liset<\/i>.<\/p>\n
Koska Hukkasen veistosnimet antavat teoksille laidattoman lis\u00e4m\u00e4\u00e4reen, silloin haastuvat my\u00f6s katsojan k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4t termit, joita h\u00e4n testaa teoksiin ja jotka teos ravistaa siin\u00e4 samassa p\u00e4\u00e4lt\u00e4\u00e4n. Barokkia? K\u00e4sitteen kate on valtava. Katsojan hakiessa isoja tyyliperiodeja h\u00e4tiin, h\u00e4nelt\u00e4 on heti kysytt\u00e4v\u00e4: hei, tied\u00e4ttek\u00f6 edes mik\u00e4 oli barokkia, tied\u00e4ttek\u00f6 kuinka moneen l\u00e4ht\u00f6\u00f6n barokkia oli jo 1600-luvulla? Tiesittek\u00f6, ett\u00e4 vasta Jacob Burckhardt antoi periodille nimen, pari sataa vuotta my\u00f6h\u00e4ss\u00e4? Tarvitsemme uuden k\u00e4sitteen, jolla kuvata n\u00e4it\u00e4 muotojen riemuvoittoja, ettei vain \u201dmuodottomuuden\u201d k\u00e4sitepeikko putkahtaisi huuliltamme. Voi pyh\u00e4 barokki, olet altavastaajana, kun Hukkasen teoksen ry\u00f6miv\u00e4t ja ahmivat sinut ja j\u00e4tt\u00e4v\u00e4t j\u00e4ljelle puristetun kasan v\u00e4ritettyj\u00e4 puupalikoita. Nimet? Eik\u00f6 Hukkanen ole jo antanut nimet teoksilleen? Tyylim\u00e4\u00e4re syntyy, kun yhdistelette teosten nimet ketjuksi.<\/p>\n
Hukkasen teosten idea on juuri se, ett\u00e4 kaikki ei en\u00e4\u00e4 ole \u201dkohdallaan\u201d. Kulosavu<\/i> (2015) muistuttaa ehk\u00e4 eniten h\u00e4nen aikaisempia teoksia: suikeat metallipulikat n\u00e4yttelev\u00e4t taas p\u00e4\u00e4roolia, mutta hienostuneen savuisesti v\u00e4rj\u00e4ttyin\u00e4. Askelmerkiss\u00e4<\/i> (2001\u20132016) isoveli tuntuu kaatuvan koko painollaan pienempien askeltajien p\u00e4\u00e4lle \u2013 samalla kun suuri lep\u00e4\u00e4v\u00e4 kierojalkainen hahmo on maalattu \u201djalopuiseksi\u201d. Tekij\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 v\u00e4\u00e4ntyv\u00e4n mimesiksen ja siten houkuttelee esiin metaforia el\u00e4m\u00e4n groteskeista alistussuhteista. Ajatus koherentista teoksesta ja sen rajoista on koko ajan koetteella. Materiaalivastakohdat muodostavat ep\u00e4pyh\u00e4n liiton. N\u00e4k\u00f6tornin<\/i> (2016) huippu on tahallisen ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4isyyden huippu, kuin viuhkamainen sekaruoska vasten katsojan n\u00e4k\u00f6\u00e4; kokonaisuutta t\u00e4ydent\u00e4v\u00e4t tornin varsiosassa olevat lukuisat silm\u00e4t, valmiit katseet, jotka kohtaavat katsojan merkityst\u00e4 hakevan tuijotuksen. Kyyryl\u00e4inen ja kielikello<\/i> (2016) on Hukkasen ehk\u00e4 \u201dharmonisimpia\u201d teoksia \u2013 ja samalla asettaa ironiselle koetteelle monien taiteenrakastajien Jugendiin tunteman ep\u00e4\/mieltymyksen: r\u00f6ykki\u00f6 muoviputkiin kiedottua ja rikottua \u201dArabian\u201dposliinia roikkuu pehme\u00e4n raskaiden, melankolisten Kalliokielon kukintojen rinnalla. Veistos yhdistelee elementtej\u00e4 n\u00f6yr\u00e4n hivelev\u00e4sti ja saattaa narauttaa yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4sti ennakkoluuloja. J\u00e4senet, el\u00e4m\u00e4n s\u00e4tkyilev\u00e4 koomisuus, putkahtelee v\u00e4rj\u00e4ttyn\u00e4 esiin niinkin \u201dyhten\u00e4isest\u00e4\u201d veistoksesta kuin syd\u00e4men muotoa hakevasta Syd\u00e4nmaasta<\/i> (2015). Organs without bodies<\/i>?<\/p>\n
Hukkanen yhdistelee, harhauttaa, ja vet\u00e4\u00e4 katsojan Koomisen piiriin. Teokset ovat t\u00e4ynn\u00e4 nivelik\u00e4st\u00e4 ja notkahtelevaa huumoria ja niille saa nauraa, sanan ep\u00e4naurettavassa merkityksess\u00e4. Tekij\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 maailman jatkeet teosten jatkeina. Itse asiassa Hukkanen k\u00e4sittelee teoksissaan el\u00e4m\u00e4n \u201dsuuria kysymyksi\u00e4\u201d ratkaisemattomien vastakohtien muodossa. Suuret kysymykset k\u00e4\u00e4ntyv\u00e4t teosten katselun my\u00f6t\u00e4 pieniksi ja tasoittava nauru v\u00e4\u00e4nt\u00e4ytyy suupieliin. Teoksessa Taivaan mannaa<\/i> vuodelta 2006 (ei n\u00e4yttelyss\u00e4) valtavalle peltiselle kielelle tipahtaa suuri annos \u2013 tikkuilevaa \u2013 herkkua. Mik\u00e4 bonheur<\/i><\/span>! Niin kuin aiemmin olen todennut, Hukkanen k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 el\u00e4m\u00e4n etumerkit yl\u00f6salaisin ja n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 groteskin, nurink\u00e4\u00e4nnetyn todellisuuden meid\u00e4n el\u00e4m\u00e4npiirin\u00e4mme. Katsojan teht\u00e4v\u00e4n\u00e4 on saada nurink\u00e4\u00e4nnetty kuriin.<\/p>\n Reijo Hukkasen (s. 1946) veistokset ovat loistava esimerkki siit\u00e4, miten taiteilija voi uudistua ja esitt\u00e4\u00e4 parhaimmat aikaansaannoksensa 70 vuotiaana. Tuntuu silt\u00e4, ett\u00e4 Hukkanen \u201dkehittyy\u201d koko ajan. Mit\u00e4 saamme n\u00e4hd\u00e4 seuraavaksi? \u201dNous hauki puuhun laulamaan\u2026\u201d Uudestaan. Teokset ovat my\u00f6s mieleenpainuva esimerkki siit\u00e4, miten herkkyys taiteen alueella on ensinn\u00e4kin aina m\u00e4\u00e4ritelt\u00e4v\u00e4 uudelleen ja lis\u00e4ksi viel\u00e4 p\u00e4\u00e4stett\u00e4v\u00e4 se vapaamuotoisesti jaloittelemaan. Kuten olen aiemmin todennut, Reijo Hukkanen on \u201dylij\u00e4\u00e4m\u00e4n alkemisti\u201d, jatkeen mestari.<\/p>\n