Kaikkea, muttei liikaa
Hyvät lukijat, tulen tässä blogissa kirjoittamaan kolmen tyyppisistä asiakokonaisuuksista: kuvataiteesta, kulttuurista ja politiikasta.
Politiikasta sikäli, että kun kirjoittaa kahdesta edellisestä, kolmas on jo siinä samassa mukana väistämättömänä aikalaiskommenttina. Tämä tarkoittaa myös sitä, että uutiskieltä ja mediakieltä yleensä on analysoitava – jo sen takia, että se tällä hetkellä – ja aikaisemminkin – on valikoivaa ja intressipitoista, alusta loppuun. Jos sanon, että näkökulmani on semioottinen, en sano vielä paljoakaan. Mutta jos sanon, että semioottinen analyysi on työkalu ja renki, jonka avulla voi kulttuuria ja sen kammottavaa tilannetta raottaa, on se vähän enemmän sanottu.
Siis, kaikkea, muttei likaa.