Nanna Susi ja ajattomuus

 

 

Altti Kuusamo                                                                        Ilmestynyt Nanna Suden näyttelyluettelossa

 

 

 

Ylikypsä hetki ja tuore ajattomuus
Nanna Suden maalauksissa

 

Taaiime is on my side – yes it is.
Rolling Stones

 

Nanna Suden maalaustuotanto muodostaa laajan sarjan erilaisia psyyken maisemia. Hän on ”uusekspressionismiksi” kutsutun suuntauksen lapsi, mutta tavalla, joka on myös päästänyt halun kentän erilaiset tunnelmatekijät mukaan maalaukseen, kiiltäviä kitsch-elementtejä välttelemättä. Juuri tämä erottaa hänet opettajastaan Leena Luostarisesta.

Maalausten ilkikurinen keveys, keimailevat värit ja kitsch-yksityiskohtien kiusoitteleva ryöstöviljely, maisemien eroottinen aaltoilevuus ja halun aavat olivat varhaisten maalausten tajunnansisältöä – kuin myös horisontissa kellivät heleät ja utuiset intohimon jäljet. Katsoja tunsi, että ”tuonne”, jossa on painoton täyttymys, on onneksi matkaa. Syntyi maisemia, joissa olevan välitilan yli katseen oli päästävä. Susi löysi varhaistuotannossaan uuden ilmavan ja vaalean Arkadian.

Kirjoitin Suden maisemien ”iloisesta kodittomuudesta” vuonna 2003 seuraavaa: ”Suden maalaukset ovat maiseman läikähtelevää burleskia: sen eripariset osaset piehtaroivat toistensa läheisyyteen niin, että ideaalinen liittyy satunnaiseen, mutta itsepintaisesti, vailla pidäkkeitä.” Ja: ”Maisema rehottaa ja viettää kohti ’naurun kuilua’ (Kierkegaard)”. Sittemmin Suden maalaukset ovat käyneet myös traagisen kuilun reunalla – palatakseen sieltä takaisin kankaat täynnä halun poskipunaa. Vastakohtaisten tunnetilojen jännittäminen maalauspinnalle on ollut uusiutuva haaste.

Maalaus on ollut jo kauan alue, jossa figuurien välisen ”tyhjän tilan” täyttävät väriratkaisut joilla itsellään on substanssiarvo. Tämä näkemys korostuu Suden tuotannossa ehtimiseen – vaikka painotukset vaihtelevat.

Nanna Susi varmasti allekirjoittaa romantikko Gérard de Nervalin huumaavan romaanin Auroran ajatuksen romanttisesta totuuden käsitteestä: ”Uskon, että tunteet ovat totta.” Voisi puhua myös tunteen totuuden ikuisesta paluusta. Kun aiemmin Kreikassa totuutta pyrittiin löytämään kontemplaation keinoin, romantiikan jälkeen sitä on tarkastellut ilmaisuvälineisiin paneutuva vita activa, aktiivinen elämä. Romantiikka siirsi totuuden toimintaan: mukaan pääsi kaikki mahdolliset tunteet. Susi ei kaihda keinoja ilmoittaa tämä asia jopa teosotsikoilla, esimerkiksi Please Romanticism! Vita activaan viittaa myös suuri kuvallinen toimeliaisuus, Nanna Suden suuri tuotanto.

Vuonna 2003 Nanna Susi totesi ”Avaruus on kehystämätön tila. Kehystämätön loputtomuus on rajattava. Avaruus ei ole oma kotimaisemaani. Se on laajeneva maailmankaikkeus, joka näyttäytyy meille vain maan päällä.” 2000-luvun alussa kaikkeusfantasioilla saattoi olla hauska ja heleän itseironinen kitsch-korotus: Susi osoitti, kuinka banaalit halut ja näyt hallitsevat arkipäiväämme. Kirjoitin Suden sen hetkisistä maalauksista: ”Tähdet ovat loputtomuudessaan ja kaukaisuudessaan kodittomuuden ilotulitusta, iloista ja uusia haasteita etsivää kodittomuutta. Tähdet muuntuvat väistämättä kulttuurin valoisiksi tähteiksi”. Ja: ”Turkoottinen vihreä on uusi narkoottinen sana Suden kuvakielessä”. Tämä narkoosi onkin sitten jatkunut tasaisen epätasaisena turkoosin viljelynä. Sen käytössä on oma johdonmukaisuutensa, sillä on tunnelmia pelastava roolinsa Suden useissa kompositiotiheiköissä.

Myöhemmin (2017) Nanna Susi muisteli: ”Nuorena latasin maalaukseni täyteen symboleja. Nyt tuntuu, että olen kantanut vastuuta niin pitkään, että symbolit ovat pudonneet matkasta.”  Tämä on varmasti totta. Kuitenkin symbolit ovat kiusallisen piiloutuvaa ainesta. Ja romanttinen symboli on ensin ”teokselle itselleen” – kuten Goethe sanoi – ja vasta sitten viittaa tiettyihin tarkkoihin allegorioihin. Juuri värikerrosten ja voimaviivojen tehtävä on häivyttää selkeärajaiset symbolit. Siten osa aiheista kohoaa symboleiksi jo niiden värillisen ilmenemismuodon ja lähiympäristön takia. Symbolien tarkat merkitysrajat liukenevat väreihin. Niiden tilalle purjehtivat tiedostamattomat, ns. romanttiset symbolit, jotka jo Goethe koki luonnollisina, intuitiivisina ja ”ulkokohtaisen” allegorian vastaisina.

Read more

Kuusi Picassoa / Synteesi 2/2018

 

Altti Kuusamo                                                                                     Ilmestynyt: Synteesi 2/2018

 

 

Kuusi kertaa Picasso

Picasso-näyttelyt Lontoossa, Roomassa, Pariisissa, Montpellierissa, Barcelonassa ja Lontoossa, elokuusta elokuuhun 2017–2018.  

 

Minulla oli mahdollisuus nähdä vuoden sisällä kuusi eri Picasso-näyttelyä, Lontoossa, Roomassa, Pariisissa, Montpellierissa, Barcelonassa ja jälleen Lontoossa. Mukana oli myös sattumaa – yhtä paljon kuin Pariisin Picasso-museon Guernica-näyttelyn (27.3. 2017 – 29.7. 2018) maalauksessa Picasso’s Guernica in the style of Jackson Pollock – Art and Language -ryhmän tekemänä, vuodelta 1980 (kuva 1). Tämä maalaus säesti Pariisin Picasso-museon Guernica-näyttelyn hyvin dokumentoitua esillepanoa – samoin kuin ilkikurinen Equipo Cronican maalaus Vierailu (1969), jossa illusorisessa näyttelytilassa Guernicasta irti päässeet hahmot viruvat lattialla juuri hetkellä, jolloin arvovieraat astuvat fiktiiviseen näyttelytilaan avatakseen sen.

Elokuussa 2017 näin Gagosianin galleriassa Lontoossa Picasso, Minotaurs and Matadors -näyttelyn (28.4. – 25.8. 2017), jonka oli kuratoinut yli 90 vuotias Sir John Richardson, Picasson ikuisbiografian tekijä – elämäkerrasta ”ainakin” neljä osaa on jo ilmestynyt. Näyttelyn piirrosten, grafiikan, maalausten ja veistosten valmistumisten keskeinen aikaväli oli sen verran tiukka, että se avasi Picasson Minotauruksen ja härän teemaa vatsanpohjia myöten. Näyttely risteytti Picasson härkätaistelukuvat hänen mytologisiin Minotaurus-kuviinsa, lähinnä 1930-luvulta, mutta myös sodan jälkeiseltä ajalta. Näytteillepano oli eräänlainen Minotaurus-mytologian päiväkirja, koska, kuten tunnettua, Picasso dateerasi tarkkaan teoksensa, ja koska näyttely oli jäsennetty niin hyvin, että siirtyminen kuvasta toiseen oli toisiaan vahvistava kokemus, myös ajallisesti. Kuuluisa etsaussarja La Minotauromachie (1935) oli luonnollisesti etusijalla. Intohimoinen suhde Marie-Thérèseen on ollut Picasson ponnin härkäkuvien eläimellistä eroottisuutta puhkuville teoksille. Siten näissä teoksissa dyonyysinen puoli korostuu ja voimakas eläytyminen villi-ihmiseen. Teemassa on myös tunnistettavissa voimakas espanjalainen härän kultti. Maalauksia oli harvakseltaan, niinpä näyttelyn runko koostui etsauksista, piirroksista ja ennen kaikkea pienoisveistoksista, joista suuri osa oli keramiikkaa. Olen harvoin nähnyt temaattisesti niin tiiviiksi suunniteltua näyttelyä. Vaikka Minotaurus-aihe esiintyi ensi kerran Picasson piirroksissa vasta vuonna 1928, siitä sittemmin tuli niin iso osa hänen tuotantoaan, että hänen sanotaan todenneen: “Jos merkitset karttaan kaikki ne reitit, joita olen kulkenut ja yhdistät nämä pisteet viivoin, ehkä sieltä tulee esiin Minotaurus?”

Rooman Scuderie del Quirinalessa pidetyn näyttelyn Tra cubismo e classisimo, 19151920 (22.9. 2017 – 21.1. 2018) keskeinen ajatus oli juhlistaa Picasson ensikäyntiä Roomassa vuonna 1917. Picasson ”Rooman marssi” tapahtui siis ennen Mussolinia. Sergei Djaghilevin Venäläinen baletti vieraili Roomassa ja esitti Paraden. Picasson mukana olivat luonnollisesti Olga Khokhlova, johon Picasso ihastui – ja hyvä ystävä Jean Cocteau.

Teema toi näytteille harlekiinikuvastoa aina 1910-luvun puolivälistä lähtien. Picasso vaihtelevista harlekiinimaalauksista pystyi päättelemään ”esittävyyden” ja abstraktin välisen rytmin: siinä ei ole ollut mitään ajallista johdonmukaisuutta. Erityisen vaikutuksen teki myöhäisen synteettisen kubismin upea maalaus Harlekiini ja viulu vuodelta 1918 (The Cleveland Museum of Art, Cleveland). Rooman näyttelyn toinen kerros oli – grafiikkaa ja piirroksia lukuun ottamatta – varattu pääasiassa Venäläisen baletin rekvisiitalle.

Roomassa Picasso tapasi italialaisia futuristeja, mm. Giacomo Ballan, Fortunato Deperon, ja Enrico Prampolinin. Picasso ei kaihtanut museoita. Hän ihastui Napolin Museo Nazionalessa ns. Farnesen marmoreihin. Kosketuksella antiikin taiteeseen olikin pitkä vaikutuksensa hänen siirtyessään kohti raskaampaa visuaalista mimesistä 1920-luvun alussa.

Read more

Page 2 of 2
1 2